Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Käräjäpaikkoja

Nykyisen Kalkun alueen asutus on alkanut varsin myöhään, vasta 1800-luvulle tultaessa. Lähiympäristössä on kuitenkin monia hyvinkin mielenkiintoisia paikkoja, joiden historia juontaa heimoajalta ja vieläkin kauempaa. Tällaisia ovat käräjäpaikat, joilla heimoaikana pidettiin käräjiä.

Käräjätörmä

Tieto Käräjätörmästä onvuosisatainen perintö, josta on säilynyt runsaasti perimätietoa. Paikkaa ei voi suoranaisesti ajoittaa, eikä paikastakaan ole varmuutta. Kyseessä oli markkinoiden yhteydessä tapahtunut oikeudenkäyttö, eivät säännölliset pitäjänkäräjät, jota tulivat vasta myöhemmin. Käräjätörmänä  tunnettu käräjäpaikka historiallisen Hämeenkankaan–Turuntien välisen oikotien itäpuolella mainitaan asiakirjalähteissä 1700-luvulla, mutta sijainnista on esitetty useita arvioita.

Tielinja noudattelee kangasmaastoa, joka on luonnollinen tiepohja. Tie kulki Ylöjärveltä Tohloppijärven pohjoispuolelta järven länsipuolitse Villilään. Paremmin tie tunnetaan Vanhan kirkon tienä niiltä ajoilta, jolloin Ylöjärveltä kuljettiin Pirkkalaan kirkkoon.   Nykyisenkin kartan mukaan kulkee tie Ylöjärven suunnasta Lamminpäästä harjulta alas Pyhäjärven rantaan Villilään Tohloppijärven länsipuolitse noudatellen ikivanhaa tielinjaa.

Käräjätörmänä pidetyssä kohteessa tehtiin vuonna 2012 muinaisjäännösinventointi, mutta paikalla ei havaittu jälkiä kulttuurikerroksesta, eikä paikkaa inventoinnin perusteella ole syytä pitää muinaisjäännöksenä. Ei siis voida varmuudella todeta, että paikalla olisi sijainnut käräjäpaikka.

Käräjämäki

Käräjämäki, toinen mahdollinen käräjäpaikka sijaitsee Tesoman ristimäessä, Tesoman vanhan kirjaston ja Tesoman koulun välisessä maastossa. Maastonsa puolesta kumpikin paikka sopii käräjäpaikaksi mainioiden kulkuyhteyksiensä vuoksi. Ne myös sijaitsevat lähekkäin saman tieuran varrella, väliä on kilometrin verran.

Mahdollinen käräjäpaikka on kallioisen kukkulan korkein kohta. Kukkulan itä- ja eteläpuolella on jyrkänne, joka itäpuolella loivenee pohjoista kohti. Pohjoisesta tultaessa maasto on kukkulalle tultaessa kukkulan tasalla ja päättyy eteläosassa jyrkänteeseen. Sellaisenaan varsin sopiva käräjäpaikaksi.

Alueella on tehty arkeologinen tarkastus vuonna 1994 ja uusi inventointi vuonna 2011. Kummassakaan ei alueella todettu mitään esihistoriallista. Kummankin paikan osalta jää todentamatta niiden käyttö käräjäpaikkana.

©2019 Käräjäpaikkoja | Länsirajan tarinoita - suntuubi.com